Linnea:
Muistatko Marsa, mistä Cheryl Cole alkujaan julkisuuteen ponnahti? Niin laaja kuin tietämykseni onkin, en saanut päähäni muuta kuin viime aikojen katastrofaaliset asut sekä ihmissuhdeveivaukset. Taidanpa tarkistaa.
Google tiesi seuraavaa: CC esiintyi brittien popstars-ohjelmassa joskus 2000-luvun alussa ja liittyi sitten tyttöbändiin, jolta en osaisi nimetä yhtäkään biisiä. Bändin raunioilta (bändin rauniot, ihanaa) Cheryl lähti luomaan soolouraa. Taaskaan en osaa nimetä yhtäkään biisiä. Sitten tulivat Simon Cowell -kuviot ja jalkapalloilijan kanssa solmittu liitto & loppu on roskalehtihistoriaa.
Cheryl oli pitkään brittien kansallinen kullanmuru. Häneen on liitetty puhtoisuuden, vaatimattomuuden ja kauneuden hyveitä. Kovasta työmoraalista puhumattakaan! Suosion korkeimmalta huipulta alkoi alamäki: ensin tulivat Cowell-potkut, sitten kuhertelu lieron exän kanssa. Viime päivinä lööpit hehkuvat punaisina: ex-mies petti taas! Cheryl-parka, kehen hänen oikein pitäisi luottaa?
Minusta on hämmästyttävää, että Cheryl täytti viime kuussa vasta 28. Hän vaikuttaa keski-ikäiseltä, loppuunpalaneelta, hätääntyneeltä ja ahdistuneelta. Ulkonäkö on hiottu mahdollisimman Hollywood-kelpoiseksi: jos on näin tasaisen valkoiset hampaat ja näin kuohkea tukka, ei kai kukaan voi moittia? Jos pukeutuu näin kalliiseen designer-kolttuun, kelpaahan varmasti?
Ihan kuin Cheryl juoksisi hengästyneenä pakoon sitä tosiasiaa, että hän ei oikeastaan osaa yhtään mitään. Hänestä luotiin puoliväkisin pikkutyttöjen idoli, jonka jokaviikkoista, sormenpäihin asti stailattua tositeevee-esiintymistä hömppälehdet kilvan kehuivat. Kalenteri täyttyi tv-tuomaroinnin lisäksi kosmetiikkajätin mainoskeikoista, gaaloista, haastatteluista ja muotikuvauksista sekä siitä vähän nolostuttavasta musisoinnista.
Jotten ilkeilisi silkasta ilkeilyn halusta, menin nettiradioon kuuntelemaan CC:n suurimman hitin Fight for This Love. Olin tikahtua samppiini.
Cheryl, älä. Ihan totta, älä.
Charyl Colen suosio (tai suosio ja suosio, no, ainakin hänen jatkuva läsnäolonsa juorulehdissä) on ollut myös minulle aina mysteeri. Siis Cheryl KUKA?
VastaaPoistaKoko kevään hänen kasvonsa koristivat joka ikistä juorulehden kantta viikkotolkulla. Ensin kohistiin X-Factor-pestistä, sitten muutosta Jenkkeihin, sitten ensiesiintymisistä ohjelmassa ja sitten Niistä Potkuista. No, aivan sama, ei kiinnosta.
Jotenkin se, että satavuotias Paula Abdul näytti lehdistötilaisuuksissa hotimmalta kuin CC kertonee kaiken.